tiistai 27. helmikuuta 2024

helmikuu melkein lopussa

 Niinpä vaan on aikaa taas kulunut melkein kaksi kuukautta edellisestä postauksesta ja pahin talvi alkaa olla ohi. On ollut napakka talvi, tuiskua ja pakkasta vuoroon on riittänyt. Lumikinokset ovat vuoria, kaikki paikat alkaa oll lunta täynnä.




Nyt on sitten melkein viikko talsittu sohjossa, luisteltu jäätiköillä ja kahlattu kaduilla virtailevissa vesissä. Pihamaa on jäinen ja kavala, vaikka huolto ihan kiitettävästi sitä on hoitanutkin. Mutta äkkiä vaihtuville olosuhteille ei aina voi mitään. On illan tienoita ja pakkasöitä, viikonloppuja, huoltotaukojakin poliittisten lakkojen myötä. Mä niin toivon, että tuosta jäästä ja sohjosta päästäisiin, on todella epämukavuusalueellaan kun siellä yrittää eteenpäin taivaltaa.




Olo ja kunto on ollut hyvä, kun siitä viimeisestä tss-leikkauksesta toivuin, ts. haava parani ja pääsi normaaliin oloon sen kanssa. Liki 2 kk:n salitauko ja vähäinen muukin liikunta kyllä ovat jättäneet jälkensä liikkumiseen. Siihen suivaantuneena olin 2 vk sitten fyssarin vast.otolla. Pienesti kotijumppaohjeita sain, 1.2 kertaa vk tehtävän kolmen liikkeen 3X10 setin. Sitä oon laiskasti tehnyt...no salilla olen kyllä käynyt jo puolentoista kk ajan 2krt/vk. Ja sauvalenkeilläkin kohtuullisesti, mutta tuo sohjossa kahlaaminen/jäillä liukasteleminen ei tod. oo mun aluetta. Mut kunhan lumet sulaa ja kadut kuivuu, niin sitten...ja jospa tuleva suvi olisi pyöräilynkin kannalta edellistä parempi.

Startti alkoi ja on jo viimeisessä viikossa menossa. Paino eioo hievahtanut mihinkään suuntaan. Joopati joo. Ehkä joskus taas vähän nytkähtää alaspäin. Muutaman kilon haluaisin vielä pois mutta kilot eivät halua. Tai mä en yritä tarpeeksi, oon kyllä ollut vähän huolimaton siinä suhteessa. Huoh! Mä olen nyt ilmoittanut (julkisestikin) että tää on mun viimeinen kummistartti, viisi vuotta sitä hommaa tuli tehtyä ja kaikki selityksen selityksetkin opittua! Seuraavaan starttiin 4.3. sitten ihan vaan tavan ryhmäläisenä, sanoisko rivijäsnenä. Ei sieltä kuitenkaan pois osaa olla.

Ruokajutu olleet hyvin vaihtelevaisia. Toisinaan ollut intoa tehä pisemmän kaavan mukaankin, toisinaan sittn vaan jottain noppeeta ja helppoa. Pihvi ja salaatti. Kasviksia ja pilkottua kinkkua. purkista hernekeittoa savukinkulla sivistettynä laskiaiseksi. Kultaistuskin oli syömässä silloin.




Yksinäisyys tahtoo välillä vaivata jonkin verran. Kavereita on vähän ja olen paljon yksin. Kun tulisi kevät ja kesä ja sulat maat ja lämpimät ilmat, niin olisi ulkona olo ainakin mukavampaa. Voisi paremmin lähteä sitä yksinäisyyttäkin torjumaan. Tai ainakin olisi helpompi mennä ulos ja jos vielä pääsisi pyörällä...noh, pääsee sitä. Sitten aikanaan!

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

pakkanen lauhtuu

 Niinpä tekee. Hieno juttu, alkoi jo vähän rassata, kun ei tuommoisilla yli 25 asteen pakkasilla tee mieli kovin paljoo ulkona oleskella. Perjantaina kyllä kävi linja-autojen välillä Sittarissa. Aika napakka keli oli kyllä mutta ulkona oloa tuli vain vähän. Nyt ollutkin sitten kaksi ihan pirttipäivää, huomenna pitää jonnekin suunnata. Ei kestä tässä enää...




Ah, oli hyvää ruokaa tänään. Pakastimesta löysin yhden petite tenderin, sen paistoin, 2x2 min ja vielä 2x1 min. Höyrytin parsakaalia ja 2 pientä perunaa, ja tein suppisoosiasuppilovahveroista, mascarponesta ja kermasta, Ei kait niistä voi muuta kuin hyvää tullakaan. 

Päivä on jatkunut 5 min aamusta ja 23 min illasta.

torstai 4. tammikuuta 2024

syntymispäivä

Se se on tänään. Tunnen itseni aika vanhaksi, mutta kaitpa sitä seitensetonen saa jo vähin tunteakin. Silloin, 77 vuotta sitten oli kuulemma kova pakkanen ja kirkas tähtitaivas, on isoveli kertonut. Kova pakkanen on nytkin, n.-28 astetta nyt, mitä lie silloin ollut.



Vietin syntymäpäivää "työn merkeissä" ja sulatin isomman pakastimen, roudasin sisällön parvekkeelle ja aikanaan sit takaisin. Huomenna tai la on tuon pienemmän, kaappipakstimen vuoro. Huomenna tekisi kyllä mieli mennä käymään Sittarissakin, munat loppuu ja voi on tarjouksessa. Ehkä sitä tarkenisi kun kunnolla pukisi päälleen. Seinänaapurin Madamen oon kutsunut huomenna iltapäiväkaffeelle kun jäi häneltä ne joulunalusglögit väliin. Ja oikeastaan pitäisi kyllä imuroidakin, tänään pakastinhommien lisäksi purin joulun pois ja lattioilla on kaikenlaista roskaa ja kultaisia enkelinhiuksia kiiltelee siellä täällä. Tänään ei enää bodi riittänyt imuroimiseen.



Sillain se meni, synttäripäivä ihan juhlimatta. Söin minä ip-kaffeilla pienen palan porkkanakakkua ja 2 alkolaista konvehtia. Juhlan kunniaksi. Ja ihan kelvollista ruokaa syntyi airilla Pirkan uunijuureksista ja valmiista savukalkkunasta, vähän Koskenlaskija-dippiä, kermoo ja yksi muna oli soosina. Ruokaa jäi vielä toiseksikin syömiskerraksi. Vähän liiankin täyteen kyllä tulin, mutta oli olevinaan jo nälkäkin puoli seiskan aikaan ip. 

Nyt on aika siirtyä vuodeosastolle, vähäksi aikaa lukemaan ja sit uneksi, jospa saisi nukuttua yhtä hyvin kuin viime yönä, 7 t putkeen ja sitä ei ole tapahtunut aikoihin. 

Päivän jatkumo; aamusta 4 ja illasta 17 min.

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

oho!

 Niin, ohoh! Nukuin peräti 11een saakka. Olihan siinä kyllä monen tunnin valvokki aamuyöstä/aamusta. Mieluummin nukkuisin yhtäjäksoisen yön ja heräisin hieman aikaisemmin. Esmes joskus ysin tienoissa. Mutta meneehän se päivä äkkiä, kun puolille päivin makovaa.😅 

Eipä ihmeitä tulut tänään tehtyä mutta jääkaappi on nyt päivitetty starttia varten. Kasviksi pitäisi jossain vaiheessa vähän hankkia, jospa vaikka pe pääsisi kauppaan. Tai sit ensi viikon alussa, ennättää sittenkin.

VOL (=VastapäisenOvenLeidi) käväisi päivittämässä kuulumisia viikon reissussa olon jälkeen. Suklaata tarjosin hälle. Sitä on vielä, niitä alkolaisia.

Huomenna ja ylihuomenna pitää ottaa ohjelmaan pakastinten sulatus, nyt on hyvä aika semmoiseen kun vielä nämä pakkaset jatkuvat. Ja muutenkin hyvä tsekata mitä siellä on. Aika paljon kyllä on.🙈

Söin extraruuan; julmetun ison sekasalaatin ja 5 Dulanon nakkin. Aattelin että kun on kylmää ruokaa niin sen käsittelemiseen tarvitaan extramäärä energiaa. Sitä en tullut aatelleeksi, että pakkasella vois olla jotain lämmittävää keittoa tai pataa. Mutta oli ne nakit vähintäinkin haaleita.😂

Päivän jatkuminen; aamusta 3 ja illasta 15 minsaa.

tiistai 2. tammikuuta 2024

pakkasia

 ...pitelee. Yli -20 astetta on nyt ollut uuden vuoden aatosta asti, eli kolmas päivä jo. Su ja ma kävin sentään pienesti ulkoilemassakin, tänään tuntui että tuo miikka 23 on hengitykselle liikaa. Vaatetuksen ja kenkien puolestahan toki pärjäisi hyvinkin, on kyllä riittävän lämpöisiä vermeitä, mutta ei se noissa lukemissa ole enää mielekästä. Tosin tämä sisällä olo alkaa jo vähän ryydyttää. Mutta on se vielä pari päivää kestettävä.

Huomenna pitänee tehä vähän huushållia; jääkaappi kaipaisi päivittämistä. Siellä riittää kyllä syömistä koko loppuviikoksi. Tänään söin perjantain vieraille keitetyn kalakeiton lopun. Oli tosi hyvää, kolmea eri kalaa ja vielä katkaravut päälle. Kasviksia. kalalientä, kermaapa kermaa...kohta jää kermat vähemmälle, startti alkaa maanantaina.


Miten lie, tuli äsken olo, että piti kaivaa esiin joululta avaamatta jäänyt suklaarasia. Niitä alkolaisia. Annoin itselleni luvan syödä niin monta kuin haluan. Söin kuusi! Sokereita en vihti nyt ajatella, onhan ne nyt tietty vähän koholla mutta pian ne laskee. Ennen konvehteja arvo oli 5.9. Ihan vahingossa tulin mitanneeksi.


Ps. Päivä on jatkunut aamusta 3 ja illasta 13 min. Sillälailla, niin se valo alkaa voittaa vähitellen!

maanantai 1. tammikuuta 2024

uusi vuosi

Hyvää vuoden 2024 ensimmäistä päivää. Rakettien paukkeessa ja reippaassa pakkasessa vuosi vaihtui. Kotona olin, ihan yksin. Eipä tuo häirinnyt, oon siihen jo tottunut.


Tänään ei taida tulla lähdettyä ulos, pakkasta on n.-20 astetta. En oo siitä pahoillani, aika kuluu kyllä näinkin. Mitään muuta uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt, mutta jospa yrittäisin fun light-mehusta vierottautua. Sehän on tarpeeton hyödyke, mutta kun se on miltei ainoa makea mun syömis- ja juomisvalikoimassani niin ennoo ihan varma, onko tarpeellista. No, sen näkee vuoden mittaan. Tipaton tammikuu on nyt kuitenkin eka tavoite. Ja paino kuosiin, vähän se pääsi karkaamaan näinä joulun nautintopäivinä. Mutta se on helposti korjattu.


Tästä se kurssin korjaaminen alkaa. Rapusalaattia, tervaleipää ja graavia lohta. Bon apetit!

Nyt kuitenkin tasavallan presidentin puhe ja sitten Wienin konsertista nauttimaan. 

torstai 28. joulukuuta 2023

vuosi loppuu

 On se viimeinenkin vuosineljännes melko lopuillaan. Muutama päivä enää jäljellä. Ja blogi ihan hunningolla. Voevoe!

Mitäs tässä nyt on ollut.? Aika paljonkin. Selän tss leikattiin 1.9. Siitä alkoi melkoinen rumba; leikkaushaava tulehtui, jouduttiin avaamaan ja hoidettiin kuntoon avonaisena. Hoito kesti liki 2 kk ja terveyskeskus tuli melko tutuksi. Uusi leikkaus oli määrätty 1.12. mutta siirrettiin kirurgian puolelle ja tehtiin 14.12. Siis just 2 vk sitten. Tämä haava on parantunut hyvin, tekijänä olikin kyllä plastiikkakirurgi joka osasi asiansa.

Jouluvalmistelut ennätin hyvin tehdä leikkauksen jäkeen, Pn kanssa kaksin sitä vietettiin ja oli hyvin leppoisa ja mukava joulu. Jouluruokia oli hyvin maltillisesti ja nyt ne on miltei kaikki tuhottukin ja normi arki alkanut. En usko, että uudeksi vuodeksi sen enempää kuin loppiaiseksikaan mitään erityistä juhlaruokaa teen. Täytyy kyllä sanoa, että ihan tavallinenkin ruoka on minulla hyvää, kelpaisi useimmiten juhlaankin. 

Paino on pysynyt hyvin kuosissa. Uusi ja uusittu startti alkaa heti loppiaiselta. Olen lupautunut kummiksi ja jospa jokunen kilo karisis itseltäkin. Kovin isoon pudotukseen ei ole enää tarvetta, mutta vähäsen kuitenkin...mihinpä sitä leopardi pilkuistaan pääsee.👩 

Huomiseksi on tulossa lapsi (58v.) ja avovaimo käymään, kapasoppaa aion tarjota, ehkä vähän jalostetumpaa muotoa, hauesta, järvitaimenesta ja katkaravuista. Omatekokalalientä, kermaa, turejuustoa. Jo on kumma jos eioo hyvää.